Kevät siintää horisontissa ja ilo on ylimmillään. Talven kylmyys ei kahlinnut mieliämme, vaan selvisimme hienosti yli horroksen.
Muutama ajatus yhteisöllisyydestä ja anteeksiannosta. Olen vuosien varrella tullut siihen tulokseen, että useista asioista kannattaisi olla mainitsematta. Otan esimerkiksi anteeksiannon, erityisesti Uuden testamentin silmien läpi. Olet varmaan samaa mieltä Paavalin kanssa siitä, että tieto ylpistää ihmisen. Ajattelepa miten toimit: tiedät, että sinun tulisi sopia rauha ystäviesi tai seurakuntalaistesi (nämä eivät siis sulje toisiaan pois) kanssa, mutta et kuitenkaan toimi niin. Tieto on ylpistänyt sinut: olet jollakin tavalla koulinut itsesi "alan ammattilaiseksi", olet ottanut itsellesi aseman lain tulkitsijana, kun ajattelet: "Riittää kun vain ymmärrän Jeesuksen käskyt, eihän minun tarvitse niitä enää noudattaa."
Pahoin pelkään, että useissa seurakunnissa on tapahtunut tämänlainen valitettava käännöskohta. Jeesuksen opetukset eivät enää "kolahda". Niistä on tullut kurssimateriaaleja, joita kertaamme vuosi toisensa jälkeen. Ylpeys on astunut kuvaan. Toiset osaavat paljon materiaalia ulkoa; toiset vähemmän. Mutta kysymys on: onko meissä hitustakaan kristillisyyttä jäljellä?
Tilanne on paradoksaalinen. Toisaalta, kun kerran meidän silmämme ovat avautuneet ja tie Edenistä poispäin on jalkojemme alla, emme voi palata uskontiemme alkuvaiheille, jolloin kuulimme ensi kertaa sanat," Rakasta lähimmäistäsi." Portti menneisyyteen on hitsattu umpeen ja elää vain muistoissamme. Mutta onko tie Kristuksen luo suljettu, vaikka olisimmekin fariseuksia? Saako kolkuttava lämpimän vastaanoton? Voimmeko palata takaisin sille tielle, johon Nasaretilainen jätti jalanjälkensä? On varmaa, että sen tien tunnistaminen on vaikeaa. Kristuksen askeleita reunustaa fariseusten maiharien ja keihäiden jäljet, sekä opetuslapsien vaappuvat askeleet. Lienee selvää, että olemme intiaanien metsästystaitojen puutteessa: vajaat 2000 vuotta vanhat jäljet ovat mysteeri meille, emmekä osaa sanoa niistä juuri mitään. Vain kirjain on jäljellä, vaikkakin eläväksi tekevä sellainen.
Wednesday, March 9, 2011
Thursday, February 17, 2011
Luentoja elämästä
Hyvää huomenta kaikille!
Joensuun aamu on kirpeä mutta valoisa. Katselen yliopiston kirjastolta ulkona käveleviä ihmisiä, jotka puskuvat ulos valkoista höyryä kuin veturit konsanaan. Ajattelen mielessäni: kiitos lämmöstä.
Eilen osallistuin raamatturyhmään, jossa keskustelimme, lauloimme ja rukoilimme. Ryhmässä oli ainoastaan 4 henkilöä, mutta koska tutkimusten mukaan ideaali ryhmäkoko on 3-5 henkilöä, niin osuimme prikulleen oikeaan. Mukanamme oli myös ulkomaalainen opiskelija henkilö, joka ei tuntenut lainkaan Raamattua. Tämä oli toisaalta haastavaa, mutta samalla äärimmäisen palkitsevaa, kun piti selittää keitä Raamatun henkilöt ovat ja mitä he tekivät. Näin evankeliumeista tuli "luentoja", fariseuksista teologian opiskelijoita ja Mooseksesta tuli lakimiesten kanta-isä.
Kun kävimme läpi Matteuksen "luentomuistiinpanoja" avioerosta luvussa 19 niin huomasimme, että kyseessä oli kiistakysymys kahden teologisen ryhmän välillä. Asetelma on siis samanlainen kuin esimerkiksi kreatonistien ja evoluution kannattajien välillä, eli toisien sanoen mikä on oikea tapa suhtautua tapahtumaan. Lisäksi pistimme merkille, että Jeesus - tarkkaavainen teologi - tuntee molempien ryhmien ajatukset ja ehdottaa omaa kantaansa, perustellen sitä - kuten muutkin - lakimiesten kanta-isällä, Mooseksella. Myöhemmin Paavalin -teologin opiskelija - "luennoissa" tulee ilmi, että niissä lisätään muutamia seikkoja samaan asiaan.
Kun nämä tarinat asettaa erilaiseen perspektiiviin niin niihin voi suhtautua eri tavoin. Totesimmekin, että juuri näiden luentojen hengellinen asennoituminen elämään on merkittävää. Elämä ei ole pelkästään työtä, mutta siihen kuuluu hengelliset suhteet, erityisesti lähimmäisten kanssa. On hyviä tapoja tehdä asioita ja huonoja tapoja. Raamattu käsittelee molempia. Haluaisitko sinä tutustua elämään, jossa hengellisyydellä on keskeinen rooli? Etsi itsellesi paikka, jossa voit kasvaa niin muutos voi alkaa.
Hyvää viikkoa kaikill!
Joensuun aamu on kirpeä mutta valoisa. Katselen yliopiston kirjastolta ulkona käveleviä ihmisiä, jotka puskuvat ulos valkoista höyryä kuin veturit konsanaan. Ajattelen mielessäni: kiitos lämmöstä.
Eilen osallistuin raamatturyhmään, jossa keskustelimme, lauloimme ja rukoilimme. Ryhmässä oli ainoastaan 4 henkilöä, mutta koska tutkimusten mukaan ideaali ryhmäkoko on 3-5 henkilöä, niin osuimme prikulleen oikeaan. Mukanamme oli myös ulkomaalainen opiskelija henkilö, joka ei tuntenut lainkaan Raamattua. Tämä oli toisaalta haastavaa, mutta samalla äärimmäisen palkitsevaa, kun piti selittää keitä Raamatun henkilöt ovat ja mitä he tekivät. Näin evankeliumeista tuli "luentoja", fariseuksista teologian opiskelijoita ja Mooseksesta tuli lakimiesten kanta-isä.
Kun kävimme läpi Matteuksen "luentomuistiinpanoja" avioerosta luvussa 19 niin huomasimme, että kyseessä oli kiistakysymys kahden teologisen ryhmän välillä. Asetelma on siis samanlainen kuin esimerkiksi kreatonistien ja evoluution kannattajien välillä, eli toisien sanoen mikä on oikea tapa suhtautua tapahtumaan. Lisäksi pistimme merkille, että Jeesus - tarkkaavainen teologi - tuntee molempien ryhmien ajatukset ja ehdottaa omaa kantaansa, perustellen sitä - kuten muutkin - lakimiesten kanta-isällä, Mooseksella. Myöhemmin Paavalin -teologin opiskelija - "luennoissa" tulee ilmi, että niissä lisätään muutamia seikkoja samaan asiaan.
Kun nämä tarinat asettaa erilaiseen perspektiiviin niin niihin voi suhtautua eri tavoin. Totesimmekin, että juuri näiden luentojen hengellinen asennoituminen elämään on merkittävää. Elämä ei ole pelkästään työtä, mutta siihen kuuluu hengelliset suhteet, erityisesti lähimmäisten kanssa. On hyviä tapoja tehdä asioita ja huonoja tapoja. Raamattu käsittelee molempia. Haluaisitko sinä tutustua elämään, jossa hengellisyydellä on keskeinen rooli? Etsi itsellesi paikka, jossa voit kasvaa niin muutos voi alkaa.
Hyvää viikkoa kaikill!
Sunday, February 13, 2011
Avio-onni?
Hyvää aamua, tosin kirpeää sellaista! Pakkasta on paljon ja mikäli ennustuksiin on uskominen, niin tätä jatkuu vielä pitkään...
Aamuhartaudessa tuli seuraava teksti:
Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän ruumiin vapahtaja. (1 Tess. 5)
Länsimainen avioliitto on tuomittu epäonnistumaan mikäli tilastoihin on katsominen. Jotkut arvioivat, että jopa 50% avioliitoista kariutuu ensimmäisten vuosien aikana. Jotain on mennyt pieleen.
Eräs filosofi totesi kerran, " Avioliitossa on syvimmiltään kysymys siitä, kenen palvelija olet. Vaikka asut ja elät puolisosi kanssa, sinun ensisijainen palvelusi ei kohdistu häneen, vaan Herraan. Näin kaikki tunteemme ja ajatuksemme kiertävät ensiksi taivaallisessa neuvostossa, jonne työstämme tulevat ilot ja surut kaikuvat, ja vasta toiseksi lähimmäisellemme. Näin varmistuu lähimmäisen kunnioitus ja arvostus, tämä elintärkeä piirre, jota Vanha Testamentti koroitti yli monien muiden."
Herran palveleminen on mahdollista suunnan- ja asenteenmuutoksella. Ihmisen on mahdollista palvella toista ihmistä, esim. puolisoa, kun työnantajana on Herra. Näin olemmekin ensisijaisesti avioliitossa palvelemassa Herran alamaista, puolisoasi. Tämänkaltainen suhtautuminen voi lievittää avioliitossa tapahtuvia epäonnistumisia ja puutteita; sillä kaikki nämä voi viedä Herralle.
Palvelkaamme Kristusta ilolla ja, ennen kaikkea, ennen kaikkea Häntä, niin koko maa tulee siunatuksi Hänen kauttaan!
Aamuhartaudessa tuli seuraava teksti:
Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän ruumiin vapahtaja. (1 Tess. 5)
Länsimainen avioliitto on tuomittu epäonnistumaan mikäli tilastoihin on katsominen. Jotkut arvioivat, että jopa 50% avioliitoista kariutuu ensimmäisten vuosien aikana. Jotain on mennyt pieleen.
Eräs filosofi totesi kerran, " Avioliitossa on syvimmiltään kysymys siitä, kenen palvelija olet. Vaikka asut ja elät puolisosi kanssa, sinun ensisijainen palvelusi ei kohdistu häneen, vaan Herraan. Näin kaikki tunteemme ja ajatuksemme kiertävät ensiksi taivaallisessa neuvostossa, jonne työstämme tulevat ilot ja surut kaikuvat, ja vasta toiseksi lähimmäisellemme. Näin varmistuu lähimmäisen kunnioitus ja arvostus, tämä elintärkeä piirre, jota Vanha Testamentti koroitti yli monien muiden."
Herran palveleminen on mahdollista suunnan- ja asenteenmuutoksella. Ihmisen on mahdollista palvella toista ihmistä, esim. puolisoa, kun työnantajana on Herra. Näin olemmekin ensisijaisesti avioliitossa palvelemassa Herran alamaista, puolisoasi. Tämänkaltainen suhtautuminen voi lievittää avioliitossa tapahtuvia epäonnistumisia ja puutteita; sillä kaikki nämä voi viedä Herralle.
Palvelkaamme Kristusta ilolla ja, ennen kaikkea, ennen kaikkea Häntä, niin koko maa tulee siunatuksi Hänen kauttaan!
Wednesday, February 9, 2011
Enkeleitä, onko heitä?
Olette varmaan jo kuulleet Enkeli-ilmestyksestä Alavus-Virrat tiellä. Mikäli ette ole, niin seuraavasta linkistä (paina tästä) voitte kuulla silminnäkijän todistuksen tapahtumasta.
Etsitään vielä kun on aikaa.
Etsitään vielä kun on aikaa.
Sunday, January 30, 2011
Tuhlaajapoika, osa II
Poika toivoo isänsä kuolemaa. Näin meille kerrotaan Luukkaan evankeliumin luvun 15 jakeessa 12. Tarina alkaa siten, että poika kysyy isältään perintöä. Hän siis toivoo, että isä kuolla kupsahtaisi, jotta hän saisi tämän omaisuuden. Siihen aikaan perinnönjako tapahtui useimmiten isän kuoleman jälkeen, mutta joskus myösä tämän eläessä. On kuitenkin varmaa, että kukaan isä ei halua kuulla tälläistä tulevan lastensa suusta. Onko mielestäsi pojan ja isän suhde hyvä, vallitseeko rauha heidän välillään? Ei minunkaan mielestäni.
Poika saa omaisuutensa, ja hän lähtee ulkomaille. Mutta pian kohtalo puuttuu peliin. Kuten nykyäänkin Amerikassa, ja toki myös täällä Suomessa, nälänhätä on todellinen asia. Leipäjonossa on entistä useampi ihminen. Samoin kävi tälle pojalle. Hattu kouraan, ja leipää pyytämään.
Ajattelet varmaan jo tässä kohdin, että poika saa vain sen minkä ansaitsee. Ahneus ei usein saa hohdokasta päätöstä. Ja kun luemme jakeessa 17 tämän pojan yksinpuhelun, niin saamme vaikutelman katumuksesta. Poika tekee parannuksen. Tai siltä se ainakin vaikuttaa.
Nyt, muistat varmaan, että tätä tarinaa oli kuuntelemassa kaksi ryhmää: fariseukset ja syntiset. Ero heidän välillään oli se, että toiset tunsivat Raamatun ja toiset eivät. Ja kun nämä fariseukset kuulivat pojan sanovan nuo sanat 'Isä minä olen tehnyt syntiä taivasta ja sinua vastaan' niin heille tuli assosiaatio. He olivat kuulleet nuo sanat jossain muualla. He kuulivat Faaraon äänen. Faaraohan sanoo Moosekselle ja Aaronille, " Minä olen rikkonut Jumalaanne ja teitä vastaan" (2. Moos 18). Tämän vuoksi syntiset, tai publikaanit, eivät osanneet tunnistaa tätä yhteyttä, koska he eivät olleet kuulleet paljoakaan Raamattua. Tuntien Raamatun opetukset syvällisesti Jeesus tahtoo tässä "näpäyttää" fariseuksia. Poika ei tule kotiin katuen, vaan juonen kanssa.
Haluan pysähtyä tähän kohtaan tällä kertaa. Monta kertaa ihmiset kertovat, että he eivät tohdi lähestyä Jumalaa. He tietävät ja tunnistavat oman pahuutensa, puuttellisuuden ja jopa suoranaisen vihansa, joka kohdistuu Jumalaan. Suostuisiko Jumala ottamaan vastaan ihmistä, joka valehtelee motiiveistaan ja on ihmisyyden ilmentymä - kiero ja itsekäs? Tämän tarinan opetus on siinä, että tällä pojalle on rohkeutta. Kaikesta huolimatta mitä aikaisemmin on tapahtunut tämä poika uskaltaa kohdata isänsä. Tämä on ensimmäinen askel elämän tiellä. Rohkeus vaatia armoa, uskallus tarttua mahdottomaan. Jatketaan tästä ensi kerralla.
Poika saa omaisuutensa, ja hän lähtee ulkomaille. Mutta pian kohtalo puuttuu peliin. Kuten nykyäänkin Amerikassa, ja toki myös täällä Suomessa, nälänhätä on todellinen asia. Leipäjonossa on entistä useampi ihminen. Samoin kävi tälle pojalle. Hattu kouraan, ja leipää pyytämään.
Ajattelet varmaan jo tässä kohdin, että poika saa vain sen minkä ansaitsee. Ahneus ei usein saa hohdokasta päätöstä. Ja kun luemme jakeessa 17 tämän pojan yksinpuhelun, niin saamme vaikutelman katumuksesta. Poika tekee parannuksen. Tai siltä se ainakin vaikuttaa.
Nyt, muistat varmaan, että tätä tarinaa oli kuuntelemassa kaksi ryhmää: fariseukset ja syntiset. Ero heidän välillään oli se, että toiset tunsivat Raamatun ja toiset eivät. Ja kun nämä fariseukset kuulivat pojan sanovan nuo sanat 'Isä minä olen tehnyt syntiä taivasta ja sinua vastaan' niin heille tuli assosiaatio. He olivat kuulleet nuo sanat jossain muualla. He kuulivat Faaraon äänen. Faaraohan sanoo Moosekselle ja Aaronille, " Minä olen rikkonut Jumalaanne ja teitä vastaan" (2. Moos 18). Tämän vuoksi syntiset, tai publikaanit, eivät osanneet tunnistaa tätä yhteyttä, koska he eivät olleet kuulleet paljoakaan Raamattua. Tuntien Raamatun opetukset syvällisesti Jeesus tahtoo tässä "näpäyttää" fariseuksia. Poika ei tule kotiin katuen, vaan juonen kanssa.
Haluan pysähtyä tähän kohtaan tällä kertaa. Monta kertaa ihmiset kertovat, että he eivät tohdi lähestyä Jumalaa. He tietävät ja tunnistavat oman pahuutensa, puuttellisuuden ja jopa suoranaisen vihansa, joka kohdistuu Jumalaan. Suostuisiko Jumala ottamaan vastaan ihmistä, joka valehtelee motiiveistaan ja on ihmisyyden ilmentymä - kiero ja itsekäs? Tämän tarinan opetus on siinä, että tällä pojalle on rohkeutta. Kaikesta huolimatta mitä aikaisemmin on tapahtunut tämä poika uskaltaa kohdata isänsä. Tämä on ensimmäinen askel elämän tiellä. Rohkeus vaatia armoa, uskallus tarttua mahdottomaan. Jatketaan tästä ensi kerralla.
Wednesday, January 19, 2011
Tuhlaajapoika, osa I
Eräs hienoimmista Uuden Testamentin kertomuksista on tarina Tuhlaajapojasta. Vaikka et tuntisi tarinaa, silti olen varma, että jo nimen perusteella pystyt arvaamaan sen olevan jotain ainutlaatuista. On toki valitettavaa, että moni nykypäivän ihminen, tarkoitan nyt meidän länsimaisessa maailmassamme, kokee uskonnon olevan kumiseva vaski vailla pohjaa, vailla sanottavaa. Ja vaikka tämä pitäisikin paikkansa uskovaisten kohdalla, ei samaa suhtautumista tule osoittaa siihen lähteeseen, josta me ravintoamme kuokimme - Raamattuun. Ehdotankin, että tutustut tarinaan Tuhlaajapojasta sellaisena kuin se on Raamattuun tullut, ilman muiden ajatuksien tuomia paineita ja taakkoja.
Kun luet tarinaa Tuhlaajapojasta, joka löytyy Luukkaan evankeliumin luvusta 15, huomaat ensimmäiseksi sen, että tarinaa kerrotaan jollekin. Lukija, sellainen kuin sinä ja minä, on katsojan roolissa - tarinaa ei kerrota meille. Sitä kerrotaan kahdelle ryhmälle. Luvun alussa kerrotaan publikaaneista ja syntisistä, fariseuksista ja lainoppineista. Publikaanit nykykielellä tarkoittaa veronkantajaa, tai tuttavallisemmin ilmaistuna, verokarhua, mutta ei ihan tavallista. Kuvittele suomalainen mies keräämässä sinulta veroa, joka päätyy Ruotsin valtion kassaan. Niin, tämä oli publikaani siihen aikaan. Kuten silloin, tämänkaltainen henkilö ei saavuttanut kansan suosiota. Samoin suhtauduttiin myös syntisiin. Nämä olivat niitä kadun miehiä, rikollisia ja prostituoituja. Jotkut heistä saattoivat jopa toimia publikaanien henkivartijoina. Heitä voisi kutsua paikalliseksi mafiaksi.
Nämä kaksi ryhmää olivat tulleet kuuntelemaan Jeesusta, kuten jakeessa 1 kerrotaan. Mutta paikalla oli myös toinen ryhmä, fariseukset ja lainoppineet. Jälkimmäinen ryhmä oli sen ajan teologisen tiedekunnan jäseniä. He olivat saaneet virallisen koulutuksen teologian alalta. Lainoppineiden tärkein tehtävä liittyi teologisten oppien ja totuuksien muodostamiseen. He tutkivat Vanhaa Testamenttia, josta he parhaan näkemyksensä valossa selvittivät niitä asioita, joita kansalle tulisi opettaa. Varsinaisen opetuksen kuitenkin tekivät fariseukset. He olivat niitä paikallisseurakunnan ihmisiä, joilla oli into uskon asioihin. Fariseukset olivatkin oikeastaan lainoppineiden mikrofoneja: he julistivat kansalle oppia Jumalasta ja hänen tarkoituksestaan kansan parissa.
Tähän jälkimmäiseen ryhmään, fariseuksiin ja kirjanoppineisiin, tutustumme jakeessa 2. Sieltä luemme, että he nurisevat. Mutta miksi? He nurisivat, koska heidän mukaansa "Jeesus ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." Ongelma oli siinä, että fariseukset pitivät Jeesusta heimoveljenään, sellaisena kuin yksi heistä. Jeesus kuitenkin oli lain opettaja, rabbi, jonka monet samaisti kirjanoppineisiin. Tämän vuoksi he eivät halunneet Jeesuksen syövän syntisten kanssa: fariseusten maine pilaantuisi. Huonoa mainosta, huonoa peeärrää.
Tämä on se asetelma, josta tarina Tuhlaajapojasta lähtee liikkeelle. Vaikka luvussa 15 kerrotaankin kolme tarinaa, kyse on kuitenkin yhdestä tarinasta. Jeesushan sanoo jakeessa 3, että hän kertoo vertauksen, ei siis vertauksia. Kolme tarinaa kertoo siis yhdestä ja samasta asiasta.
Ensi viikolla menemme itse vertaukseen, joten luethan tarinan läpi, huolellisesti ja tarkasti, jotta voimme syventyä siihen maailmaan, johon Jeesus meitä vertauksellaan kutsuu osallistumaan. Siihen asti näkemisiin, tai kuten täällä Pohjois-Karjalassa on tapana sanoa: kahellaan!
Kun luet tarinaa Tuhlaajapojasta, joka löytyy Luukkaan evankeliumin luvusta 15, huomaat ensimmäiseksi sen, että tarinaa kerrotaan jollekin. Lukija, sellainen kuin sinä ja minä, on katsojan roolissa - tarinaa ei kerrota meille. Sitä kerrotaan kahdelle ryhmälle. Luvun alussa kerrotaan publikaaneista ja syntisistä, fariseuksista ja lainoppineista. Publikaanit nykykielellä tarkoittaa veronkantajaa, tai tuttavallisemmin ilmaistuna, verokarhua, mutta ei ihan tavallista. Kuvittele suomalainen mies keräämässä sinulta veroa, joka päätyy Ruotsin valtion kassaan. Niin, tämä oli publikaani siihen aikaan. Kuten silloin, tämänkaltainen henkilö ei saavuttanut kansan suosiota. Samoin suhtauduttiin myös syntisiin. Nämä olivat niitä kadun miehiä, rikollisia ja prostituoituja. Jotkut heistä saattoivat jopa toimia publikaanien henkivartijoina. Heitä voisi kutsua paikalliseksi mafiaksi.
Nämä kaksi ryhmää olivat tulleet kuuntelemaan Jeesusta, kuten jakeessa 1 kerrotaan. Mutta paikalla oli myös toinen ryhmä, fariseukset ja lainoppineet. Jälkimmäinen ryhmä oli sen ajan teologisen tiedekunnan jäseniä. He olivat saaneet virallisen koulutuksen teologian alalta. Lainoppineiden tärkein tehtävä liittyi teologisten oppien ja totuuksien muodostamiseen. He tutkivat Vanhaa Testamenttia, josta he parhaan näkemyksensä valossa selvittivät niitä asioita, joita kansalle tulisi opettaa. Varsinaisen opetuksen kuitenkin tekivät fariseukset. He olivat niitä paikallisseurakunnan ihmisiä, joilla oli into uskon asioihin. Fariseukset olivatkin oikeastaan lainoppineiden mikrofoneja: he julistivat kansalle oppia Jumalasta ja hänen tarkoituksestaan kansan parissa.
Tähän jälkimmäiseen ryhmään, fariseuksiin ja kirjanoppineisiin, tutustumme jakeessa 2. Sieltä luemme, että he nurisevat. Mutta miksi? He nurisivat, koska heidän mukaansa "Jeesus ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." Ongelma oli siinä, että fariseukset pitivät Jeesusta heimoveljenään, sellaisena kuin yksi heistä. Jeesus kuitenkin oli lain opettaja, rabbi, jonka monet samaisti kirjanoppineisiin. Tämän vuoksi he eivät halunneet Jeesuksen syövän syntisten kanssa: fariseusten maine pilaantuisi. Huonoa mainosta, huonoa peeärrää.
Tämä on se asetelma, josta tarina Tuhlaajapojasta lähtee liikkeelle. Vaikka luvussa 15 kerrotaankin kolme tarinaa, kyse on kuitenkin yhdestä tarinasta. Jeesushan sanoo jakeessa 3, että hän kertoo vertauksen, ei siis vertauksia. Kolme tarinaa kertoo siis yhdestä ja samasta asiasta.
Ensi viikolla menemme itse vertaukseen, joten luethan tarinan läpi, huolellisesti ja tarkasti, jotta voimme syventyä siihen maailmaan, johon Jeesus meitä vertauksellaan kutsuu osallistumaan. Siihen asti näkemisiin, tai kuten täällä Pohjois-Karjalassa on tapana sanoa: kahellaan!
Subscribe to:
Posts (Atom)