Eräs hienoimmista Uuden Testamentin kertomuksista on tarina Tuhlaajapojasta. Vaikka et tuntisi tarinaa, silti olen varma, että jo nimen perusteella pystyt arvaamaan sen olevan jotain ainutlaatuista. On toki valitettavaa, että moni nykypäivän ihminen, tarkoitan nyt meidän länsimaisessa maailmassamme, kokee uskonnon olevan kumiseva vaski vailla pohjaa, vailla sanottavaa. Ja vaikka tämä pitäisikin paikkansa uskovaisten kohdalla, ei samaa suhtautumista tule osoittaa siihen lähteeseen, josta me ravintoamme kuokimme - Raamattuun. Ehdotankin, että tutustut tarinaan Tuhlaajapojasta sellaisena kuin se on Raamattuun tullut, ilman muiden ajatuksien tuomia paineita ja taakkoja.
Kun luet tarinaa Tuhlaajapojasta, joka löytyy Luukkaan evankeliumin luvusta 15, huomaat ensimmäiseksi sen, että tarinaa kerrotaan jollekin. Lukija, sellainen kuin sinä ja minä, on katsojan roolissa - tarinaa ei kerrota meille. Sitä kerrotaan kahdelle ryhmälle. Luvun alussa kerrotaan publikaaneista ja syntisistä, fariseuksista ja lainoppineista. Publikaanit nykykielellä tarkoittaa veronkantajaa, tai tuttavallisemmin ilmaistuna, verokarhua, mutta ei ihan tavallista. Kuvittele suomalainen mies keräämässä sinulta veroa, joka päätyy Ruotsin valtion kassaan. Niin, tämä oli publikaani siihen aikaan. Kuten silloin, tämänkaltainen henkilö ei saavuttanut kansan suosiota. Samoin suhtauduttiin myös syntisiin. Nämä olivat niitä kadun miehiä, rikollisia ja prostituoituja. Jotkut heistä saattoivat jopa toimia publikaanien henkivartijoina. Heitä voisi kutsua paikalliseksi mafiaksi.
Nämä kaksi ryhmää olivat tulleet kuuntelemaan Jeesusta, kuten jakeessa 1 kerrotaan. Mutta paikalla oli myös toinen ryhmä, fariseukset ja lainoppineet. Jälkimmäinen ryhmä oli sen ajan teologisen tiedekunnan jäseniä. He olivat saaneet virallisen koulutuksen teologian alalta. Lainoppineiden tärkein tehtävä liittyi teologisten oppien ja totuuksien muodostamiseen. He tutkivat Vanhaa Testamenttia, josta he parhaan näkemyksensä valossa selvittivät niitä asioita, joita kansalle tulisi opettaa. Varsinaisen opetuksen kuitenkin tekivät fariseukset. He olivat niitä paikallisseurakunnan ihmisiä, joilla oli into uskon asioihin. Fariseukset olivatkin oikeastaan lainoppineiden mikrofoneja: he julistivat kansalle oppia Jumalasta ja hänen tarkoituksestaan kansan parissa.
Tähän jälkimmäiseen ryhmään, fariseuksiin ja kirjanoppineisiin, tutustumme jakeessa 2. Sieltä luemme, että he nurisevat. Mutta miksi? He nurisivat, koska heidän mukaansa "Jeesus ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." Ongelma oli siinä, että fariseukset pitivät Jeesusta heimoveljenään, sellaisena kuin yksi heistä. Jeesus kuitenkin oli lain opettaja, rabbi, jonka monet samaisti kirjanoppineisiin. Tämän vuoksi he eivät halunneet Jeesuksen syövän syntisten kanssa: fariseusten maine pilaantuisi. Huonoa mainosta, huonoa peeärrää.
Tämä on se asetelma, josta tarina Tuhlaajapojasta lähtee liikkeelle. Vaikka luvussa 15 kerrotaankin kolme tarinaa, kyse on kuitenkin yhdestä tarinasta. Jeesushan sanoo jakeessa 3, että hän kertoo vertauksen, ei siis vertauksia. Kolme tarinaa kertoo siis yhdestä ja samasta asiasta.
Ensi viikolla menemme itse vertaukseen, joten luethan tarinan läpi, huolellisesti ja tarkasti, jotta voimme syventyä siihen maailmaan, johon Jeesus meitä vertauksellaan kutsuu osallistumaan. Siihen asti näkemisiin, tai kuten täällä Pohjois-Karjalassa on tapana sanoa: kahellaan!
0 comments:
Post a Comment