Tien nuuskijoita

Kevät siintää horisontissa ja ilo on ylimmillään. Talven kylmyys ei kahlinnut mieliämme, vaan selvisimme hienosti yli horroksen.

Muutama ajatus yhteisöllisyydestä ja anteeksiannosta. Olen vuosien varrella tullut siihen tulokseen, että useista asioista kannattaisi olla mainitsematta. Otan esimerkiksi anteeksiannon, erityisesti Uuden testamentin silmien läpi. Olet varmaan samaa mieltä Paavalin kanssa siitä, että tieto ylpistää ihmisen. Ajattelepa miten toimit: tiedät, että sinun tulisi sopia rauha ystäviesi tai seurakuntalaistesi (nämä eivät siis sulje toisiaan pois) kanssa, mutta et kuitenkaan toimi niin. Tieto on ylpistänyt sinut: olet jollakin tavalla koulinut itsesi "alan ammattilaiseksi", olet ottanut itsellesi aseman lain tulkitsijana, kun ajattelet: "Riittää kun vain ymmärrän Jeesuksen käskyt, eihän minun tarvitse niitä enää noudattaa."

Pahoin pelkään, että useissa seurakunnissa on tapahtunut tämänlainen valitettava käännöskohta. Jeesuksen opetukset eivät enää "kolahda". Niistä on tullut kurssimateriaaleja, joita kertaamme vuosi toisensa jälkeen. Ylpeys on astunut kuvaan. Toiset osaavat paljon materiaalia ulkoa; toiset vähemmän. Mutta kysymys on: onko meissä hitustakaan kristillisyyttä jäljellä?

Tilanne on paradoksaalinen. Toisaalta, kun kerran meidän silmämme ovat avautuneet ja tie Edenistä poispäin on jalkojemme alla, emme voi palata uskontiemme alkuvaiheille, jolloin kuulimme ensi kertaa sanat," Rakasta lähimmäistäsi." Portti menneisyyteen on hitsattu umpeen ja elää vain muistoissamme. Mutta onko tie Kristuksen luo suljettu, vaikka olisimmekin fariseuksia? Saako kolkuttava lämpimän vastaanoton? Voimmeko palata takaisin sille tielle, johon Nasaretilainen jätti jalanjälkensä? On varmaa, että sen tien tunnistaminen on vaikeaa. Kristuksen askeleita reunustaa fariseusten maiharien ja keihäiden jäljet, sekä opetuslapsien vaappuvat askeleet. Lienee selvää, että olemme intiaanien metsästystaitojen puutteessa: vajaat 2000 vuotta vanhat jäljet ovat mysteeri meille, emmekä osaa sanoa niistä juuri mitään. Vain kirjain on jäljellä, vaikkakin eläväksi tekevä sellainen.