Tuhlaajapoika, osa II

Poika toivoo isänsä kuolemaa. Näin meille kerrotaan Luukkaan evankeliumin luvun 15 jakeessa 12. Tarina alkaa siten, että poika kysyy isältään perintöä. Hän siis toivoo, että isä kuolla kupsahtaisi, jotta hän saisi tämän omaisuuden. Siihen aikaan perinnönjako tapahtui useimmiten isän kuoleman jälkeen, mutta joskus myösä tämän eläessä. On kuitenkin varmaa, että kukaan isä ei halua kuulla tälläistä tulevan lastensa suusta. Onko mielestäsi pojan ja isän suhde hyvä, vallitseeko rauha heidän välillään? Ei minunkaan mielestäni.

Poika saa omaisuutensa, ja hän lähtee ulkomaille. Mutta pian kohtalo puuttuu peliin. Kuten nykyäänkin Amerikassa, ja toki myös täällä Suomessa, nälänhätä on todellinen asia. Leipäjonossa on entistä useampi ihminen. Samoin kävi tälle pojalle. Hattu kouraan, ja leipää pyytämään.

Ajattelet varmaan jo tässä kohdin, että poika saa vain sen minkä ansaitsee. Ahneus ei usein saa hohdokasta päätöstä. Ja kun luemme jakeessa 17 tämän pojan yksinpuhelun, niin saamme vaikutelman katumuksesta. Poika tekee parannuksen. Tai siltä se ainakin vaikuttaa.

Nyt, muistat varmaan, että tätä tarinaa oli kuuntelemassa kaksi ryhmää: fariseukset ja syntiset. Ero heidän välillään oli se, että toiset tunsivat Raamatun ja toiset eivät. Ja kun nämä fariseukset kuulivat pojan sanovan nuo sanat 'Isä minä olen tehnyt syntiä taivasta ja sinua vastaan' niin heille tuli assosiaatio. He olivat kuulleet nuo sanat jossain muualla. He kuulivat Faaraon äänen. Faaraohan sanoo Moosekselle ja Aaronille, " Minä olen rikkonut Jumalaanne ja teitä vastaan" (2. Moos 18). Tämän vuoksi syntiset, tai publikaanit, eivät osanneet tunnistaa tätä yhteyttä, koska he eivät olleet kuulleet paljoakaan Raamattua. Tuntien Raamatun opetukset syvällisesti Jeesus tahtoo tässä "näpäyttää" fariseuksia. Poika ei tule kotiin katuen, vaan juonen kanssa.

Haluan pysähtyä tähän kohtaan tällä kertaa. Monta kertaa ihmiset kertovat, että he eivät tohdi lähestyä Jumalaa. He tietävät ja tunnistavat oman pahuutensa, puuttellisuuden ja jopa suoranaisen vihansa, joka kohdistuu Jumalaan. Suostuisiko Jumala ottamaan vastaan ihmistä, joka valehtelee motiiveistaan ja on ihmisyyden ilmentymä - kiero ja itsekäs? Tämän tarinan opetus on siinä, että tällä pojalle on rohkeutta. Kaikesta huolimatta mitä aikaisemmin on tapahtunut tämä poika uskaltaa kohdata isänsä. Tämä on ensimmäinen askel elämän tiellä. Rohkeus vaatia armoa, uskallus tarttua mahdottomaan. Jatketaan tästä ensi kerralla.

Tuhlaajapoika, osa I

Eräs hienoimmista Uuden Testamentin kertomuksista on tarina Tuhlaajapojasta. Vaikka et tuntisi tarinaa, silti olen varma, että jo nimen perusteella pystyt arvaamaan sen olevan jotain ainutlaatuista. On toki valitettavaa, että moni nykypäivän ihminen, tarkoitan nyt meidän länsimaisessa maailmassamme, kokee uskonnon olevan kumiseva vaski vailla pohjaa, vailla sanottavaa. Ja vaikka tämä pitäisikin paikkansa uskovaisten kohdalla, ei samaa suhtautumista tule osoittaa siihen lähteeseen, josta me ravintoamme kuokimme - Raamattuun. Ehdotankin, että tutustut tarinaan Tuhlaajapojasta sellaisena kuin se on Raamattuun tullut, ilman muiden ajatuksien tuomia paineita ja taakkoja.

Kun luet tarinaa Tuhlaajapojasta, joka löytyy Luukkaan evankeliumin luvusta 15, huomaat ensimmäiseksi sen, että tarinaa kerrotaan jollekin. Lukija, sellainen kuin sinä ja minä, on katsojan roolissa - tarinaa ei kerrota meille. Sitä kerrotaan kahdelle ryhmälle. Luvun alussa kerrotaan publikaaneista ja syntisistä, fariseuksista ja lainoppineista. Publikaanit nykykielellä tarkoittaa veronkantajaa, tai tuttavallisemmin ilmaistuna, verokarhua, mutta ei ihan tavallista. Kuvittele suomalainen mies keräämässä sinulta veroa, joka päätyy Ruotsin valtion kassaan. Niin, tämä oli publikaani siihen aikaan. Kuten silloin, tämänkaltainen henkilö ei saavuttanut kansan suosiota. Samoin suhtauduttiin myös syntisiin. Nämä olivat niitä kadun miehiä, rikollisia ja prostituoituja. Jotkut heistä saattoivat jopa toimia publikaanien henkivartijoina. Heitä voisi kutsua paikalliseksi mafiaksi.

Nämä kaksi ryhmää olivat tulleet kuuntelemaan Jeesusta, kuten jakeessa 1 kerrotaan. Mutta paikalla oli myös toinen ryhmä, fariseukset ja lainoppineet. Jälkimmäinen ryhmä oli sen ajan teologisen tiedekunnan jäseniä. He olivat saaneet virallisen koulutuksen teologian alalta. Lainoppineiden tärkein tehtävä liittyi teologisten oppien ja totuuksien muodostamiseen. He tutkivat Vanhaa Testamenttia, josta he parhaan näkemyksensä valossa selvittivät niitä asioita, joita kansalle tulisi opettaa. Varsinaisen opetuksen kuitenkin tekivät fariseukset. He olivat niitä paikallisseurakunnan ihmisiä, joilla oli into uskon asioihin. Fariseukset olivatkin oikeastaan lainoppineiden mikrofoneja: he julistivat kansalle oppia Jumalasta ja hänen tarkoituksestaan kansan parissa.

Tähän jälkimmäiseen ryhmään, fariseuksiin ja kirjanoppineisiin, tutustumme jakeessa 2. Sieltä luemme, että he nurisevat. Mutta miksi? He nurisivat, koska heidän mukaansa "Jeesus ottaa vastaan syntisiä ja syö heidän kanssaan." Ongelma oli siinä, että fariseukset pitivät Jeesusta heimoveljenään, sellaisena kuin yksi heistä. Jeesus kuitenkin oli lain opettaja, rabbi, jonka monet samaisti kirjanoppineisiin. Tämän vuoksi he eivät halunneet Jeesuksen syövän syntisten kanssa: fariseusten maine pilaantuisi. Huonoa mainosta, huonoa peeärrää.

Tämä on se asetelma, josta tarina Tuhlaajapojasta lähtee liikkeelle. Vaikka luvussa 15 kerrotaankin kolme tarinaa, kyse on kuitenkin yhdestä tarinasta. Jeesushan sanoo jakeessa 3, että hän kertoo vertauksen, ei siis vertauksia. Kolme tarinaa kertoo siis yhdestä ja samasta asiasta.

Ensi viikolla menemme itse vertaukseen, joten luethan tarinan läpi, huolellisesti ja tarkasti, jotta voimme syventyä siihen maailmaan, johon Jeesus meitä vertauksellaan kutsuu osallistumaan. Siihen asti näkemisiin, tai kuten täällä Pohjois-Karjalassa on tapana sanoa: kahellaan!